Viime viikko oli tunteita herättävä ja yksi kasvattavimmista, mitä tähän mennessä Tiimiakatemialla 1,5 vuoden aikana olen kokenut. Viime viikolla torstaina päätimme tiiminä ettei 3 henkilöä jatka enää meidän tiimiyrityksessä Cromitassa. Tilannetta on ollut todella hankala käsitellä eikä sitä oikein kunnolla ole edes ymmärtänyt, ettei heitä tulla näkemään toimistolla tai treeneissä joka päivä kuten aiemmin on [...]
Arkisto kategorialle ‘Pohdiskeluja’
Joskus on tehtävä rankkoja päätöksiä
Kategoria(t): Pohdiskeluja, Tiimiakatemia, avainsanat: cromita, erottaminen, luottamus, potkut, tiimi, Tiimiakatemia | Julkaistu helmikuu 4, 2009 | Jätä kommentti »
Muutos
Kategoria(t): Pohdiskeluja, avainsanat: Esa Saarinen, Kirsi Lonka, lupaukset, Muodonmuutos, Muutos, Uusi vuosi | Julkaistu joulukuu 26, 2008 | Jätä kommentti »
Nyt kun Joulu on on vietetty ja uusi vuosi lähenee, niin suuri osa ihmisistä tekee lupauksia ensi vuodelle. Ihmiset (minä mukaan lukien) hakevat siis muutosta itsessään. Osalle tuo voi olla jonkin huonon tavan poistamista kuten tupakanpoltto, kun taas itselle se on hieman epämääräisempi tavoite. Tavoitteenani, kuten aiemmin olen hieman maininnutkin, on saada itsestä enemmän irti [...]
Vastuunkantaminen
Kategoria(t): Pohdiskeluja, avainsanat: ihmiset, vastuu, virheet | Julkaistu joulukuu 15, 2008 | 2 Kommenttia »
Virheiden tekeminen on inhimillistä ja niitä sattuu väkisin itse kullekin elämän aikana. Vaikka tuo hieman ikävä asia kuuluu osaksi kaikkien elämää, niin se miten ihmiset sen käsittelevät on yksilöllistä. Suomalaisessa kulttuurissa tuntuu olevan sellainen tapa, että virheistä syntyy suuri häpeä vaikka asian ei tarvitsisi olla niin. Tuo häpeä johtaa siihen, että virheitä pyritään välttelemään viimeiseen [...]
Mielenmalleista
Kategoria(t): Pohdiskeluja, avainsanat: mielenmallit, pohdiskelu, salibandy | Julkaistu joulukuu 14, 2008 | Jätä kommentti »
Suurena salibandyn ystävänä tämä päivä oli erityisen hieno sillä Suomi vihdoin vei maailmanmestaruuden. Mahtavalta tuntui kun Tero Tiitu iski Ricky Hyvärisen syötöstä tyhjiin. Itse tuli lajia nuorempana harrastettua ja laji tietysti on sitäkin kautta lähellä sydäntä. Minua ärsyttää se, että tämä hieno suoritus saa tuskin ansaitsemaansa kunnioitusta. Joillekin sohvaperuna elitisteille laji ei ole huippu-urheilua ilman [...]